Miriam Attias sai lapsena erityis­huo­miota, ja se johti osaltaan Sadankomitean rauhan­pal­kin­nolla palkittuun työhön

Ou­lu

Jus­si Kor­ho­nen

jus­si.kor­ho­nen@fo­rum24.fi

Ou­lu­lais­läh­töi­nen so­vit­te­li­ja Mi­ri­am At­ti­as vai­kut­ti it­se­näi­syys­päi­vä­nä lii­kut­tu­neel­ta, kun hän ot­ti vas­taan Sa­dan­ko­mi­te­an rau­han­pal­kin­non.

Muu­sik­ko Sa­mu­li Put­ro esiin­tyi, ja pöy­tä oli ko­re­a­na.

– He ky­syi­vät mi­nul­ta etu­kä­teen mah­dol­li­ses­ta eri­tyis­ruo­ka­va­li­os­ta. Yri­tin ol­la haus­ka ja sa­noin, et­tä kuo­hu­vii­ni. Siel­lä sit­ten oli kuo­hu­vii­niä ja kaik­kea, At­ti­as nau­raa.

Pal­kin­to­pe­rus­te­luis­sa to­det­tiin, et­tä At­ti­as on naa­pu­ruus- ja yh­tei­sö­so­vit­te­lun ura­nuur­ta­ja, joka on eri­kois­tu­nut ryh­mien vä­lis­ten ja si­säis­ten konf­lik­tien rat­kai­se­mi­seen, jän­nit­tei­den pur­ka­mi­seen ja toi­mi­vien vä­es­tö­suh­tei­den luo­mi­seen.

Nii­hin liit­ty­vät konk­reet­ti­set teot an­sait­se­vat tul­la huo­mi­oi­duk­si, Sa­dan­ko­mi­te­an pu­heen­joh­ta­ja Kai­su Kin­nu­nen sa­noi.

Vii­me vuo­det Ko­neen Sää­ti­ön ra­hoit­ta­maa De­po­la­ri­ze-han­ket­ta ve­tä­nyt Mi­ri­am At­ti­as ker­too, et­tä hä­nen pal­ki­tun työn­sä sie­me­net kyl­vet­tiin vuo­si­kym­me­niä sit­ten ­Ou­lus­sa.

Eri­tyis­huo­mi­o­ta

Hel­mi­kuus­sa 1980 syn­ty­nyt At­ti­as viet­ti lap­suu­ten­sa Lin­tu­las­sa.

– Oli pal­jon lap­sia. Oli ka­ve­rei­ta ja soi­tel­tiin ovi­kel­lo­ja. Hy­viä muis­to­ja, hän sa­noo.

On myös toi­sen­lai­sia muis­to­ja. At­ti­as oli vä­hän eri­lai­nen.

– Sain huo­mi­o­ta. Ei pel­käs­tään kiel­teis­tä, myös myön­teis­tä. Myös sel­lais­ta eri­tyis­huo­mi­o­ta, joka ei tun­tu­nut ki­val­ta, hän sa­noo.

Nii­hin ai­koi­hin isän maa kat­sot­tiin konk­reet­ti­ses­ti isän­maak­si: vaik­ka äi­ti oli suo­ma­lai­nen ja At­ti­as syn­ty­nyt Ou­lus­sa, hän sai kan­sa­lai­suu­ten­sa ma­rok­ko­lais­taus­tai­sel­ta isäl­tä, joka oli en­nen Suo­meen pää­ty­mis­tään eh­ti­nyt rans­ka­lais­tua.

At­ti­ak­sen toi­nen äi­din­kie­li oli rans­ka, ja se tun­tui no­lol­ta. Hän lak­ka­si vuo­sik­si pu­hu­mas­ta rans­kaa jul­ki­ses­ti.

Hä­nen hiuk­sen­sa oli­vat tum­mem­mat kuin muil­la. Ni­meä yri­tet­tiin vään­tää Mir­jak­si tai Mir­ja­mik­si.

– Olin muu­ten­kin ai­ka ujo ja ah­dis­tu­nut lap­si. Se oli ihan hir­ve­ää.

Suo­men kan­sa­lai­suus jär­jes­tyi pre­si­dent­ti Ur­ho Kek­ko­sen al­le­kir­joi­tuk­sel­la, mut­ta lap­suu­des­sa ko­et­tu eri­lai­suus eh­ti piir­tää en­sim­mäi­siä suun­ta­vii­vo­ja tu­le­val­le ural­le.

– Rans­ka­lai­suu­del­la­han saa myön­teis­tä­kin huo­mi­o­ta, mut­ta mik­si se tun­tuu är­syt­tä­väl­tä ja vie­raal­ta? Kos­ka se on yk­sin­ker­tais­ta­vaa. Po­la­ri­saa­tio toi­mii juu­ri täl­lais­ten yk­sin­ker­tais­ta­vuuk­sien kaut­ta, et­tä joku ih­mi­nen mää­ri­te­tään yh­den iden­ti­tee­tin osa-alu­een ja ste­re­o­ty­pi­an kaut­ta.

Ei vain paha

Po­la­ri­saa­tio tai pi­kem­min­kin sen pur­ka­mi­nen on ol­lut At­ti­ak­sen pää­työ vii­me vuo­det. Hän lä­hes­tyy asi­aa hol­lan­ti­lai­sen te­o­ree­ti­kon, toi­mit­ta­jan ja fi­lo­so­fin Bart Brands­man ke­hit­tä­män mal­lin kaut­ta.

– Hä­nen lä­hes­ty­mis­ta­pan­sa on to­del­la käy­tän­nöl­li­nen, jär­keen- ja tun­tei­siin­käy­pä. Sel­lai­nen, et­tä asi­oil­le voi teh­dä jo­tain ja ai­ka pal­jon­kin. Haas­ta­vaa on se, et­tä kaik­kien pi­täi­si men­nä pik­kui­sen it­seen­sä.

Brands­man mal­lis­sa po­la­ri­saa­tio to­de­taan yk­sin­ker­tais­te­tus­ti it­ses­sään neut­raa­lik­si me vas­taan ne -aja­tus­ra­ken­teek­si, joka muut­tuu on­gel­mal­li­sek­si, kun se vah­vis­tuu lii­kaa. Kes­kel­lä ole­vat hil­jai­set ovat mus­ta­val­koi­suu­den vas­ta­voi­ma. Po­la­ri­saa­ti­o­ta voi­daan pur­kaa oi­kein ra­ken­ne­tul­la kes­kus­te­lul­la juu­ri hei­dän kans­saan.

At­ti­as huo­maut­taa, et­tä yh­teis­kun­nal­li­nen muu­tos syn­tyy usein po­la­ri­saa­ti­os­ta

– Jos miet­tii esi­mer­kik­si mi­nua hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti hyö­dyt­tä­nyt­tä nai­sa­si­a­lii­ket­tä, niin oli­han se­kin jos­kus 60-lu­vul­la ai­ka ra­di­kaa­lia, hän miet­tii.

Vaik­ka kyse ei ole siis yk­si­se­lit­tei­ses­ti pa­has­ta asi­as­ta, pa­him­mil­laan po­la­ri­saa­tio toi­mii otol­li­se­na maa­pe­rä­nä konf­lik­teil­le, jot­ka voi­vat yl­tyä jopa vä­ki­val­lak­si.

Fors­san mal­li

Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat ja pai­kal­li­nen nuo­ri­so ajau­tui­vat Fors­sas­sa vuon­na 2016 konf­lik­tiin, jo­hon liit­tyi vä­ki­val­taa. Kun tun­teet kä­vi­vät kuu­mi­na, pai­kal­le saa­pui myös hen­ki­löi­tä, joi­ta Brands­man mal­lin mu­kai­ses­ti voi­si luon­neh­tia yl­lyt­tä­jik­si.

Jär­jes­tet­tiin mie­le­no­soi­tuk­sia, jois­sa ää­nen­sä­vy­jen voi kat­soa pyr­ki­neen sekä sy­ven­tä­mään konf­lik­tia et­tä hyö­dyn­tä­mään sitä po­la­ri­saa­ti­o­työs­sä.

Sii­nä mis­sä At­ti­as pyr­kii pur­ka­maan po­la­ri­saa­ti­o­ta, toi­set edis­tä­vät sitä työk­seen.

– Sii­tä tu­lee ih­mi­sil­le am­mat­ti. Se tuo nä­ky­vyyt­tä. Se tuo kan­nat­ta­jia, Mi­ri­am At­ti­as sa­noo.

Kun yl­lyt­tä­jien tar­koi­tus ei ole osal­lis­tua kes­kus­te­luun, jot­ta löy­det­täi­siin jo­kin hyvä rat­kai­su, on vaa­ra­na, et­tä kan­nat­ta­jat työn­tä­vät hei­tä koko ajan enem­män ­ää­ri­lai­dal­le.

– Sik­si nämä il­mi­öt vä­ki­val­tais­tu­vat. Sil­lä ta­val­la ra­di­ka­li­soi­tu­mi­nen­kin ta­pah­tuu.

Vuon­na 2016 Naa­pu­ruus­so­vit­te­lun kes­kuk­ses­sa toi­mi­nut Mi­ri­am At­ti­as kut­sut­tiin Fors­saan yh­des­sä kol­le­gan­sa kans­sa. Konf­lik­ti rat­ke­si yh­tei­sö­so­vit­te­lun me­ne­tel­miä so­vel­ta­en. Syn­tyi Fors­san mal­li, joka sai pää­pal­kin­non Eu­roo­pan ri­kos­tor­jun­ta­ver­kos­ton ri­kos­tor­jun­ta­kil­pai­lus­sa.

Konf­lik­tin kes­kel­le tun­keu­tu­nut, maa­han­muut­ta­ja­vas­tai­suu­del­la rat­sas­ta­nut lii­ke ajau­tui myö­hem­min si­säi­siin konf­lik­tei­hin ja kuih­tui ole­mat­to­miin.

Se ko­lah­ti

Yh­tei­sö­so­vit­te­lu oli tul­lut At­ti­ak­sel­le tu­tuk­si jo vii­me vuo­si­kym­me­nen al­ku­puo­lel­la, kun hän tu­tus­tui työ­yh­tei­sö­so­vit­te­lus­ta väi­tös­kir­jan teh­neen Timo Pehr­ma­nin op­pei­hin.

– Se ko­lah­ti, ja minä soi­tin hä­nel­le. Käy­tiin pit­kä pu­he­lu, ja hän toi mi­nul­le sen kir­jan.

At­ti­ak­sel­le val­ke­ni, et­tä ih­mis­ten vä­li­siä on­gel­mia ei rat­ko­ta et­si­mäl­le niil­le syy.

– Täy­tyy­kin läh­teä sii­tä, et­tä ei ole yh­tä syy­tä, on mon­ta nä­kö­kul­maa. On läh­det­tä­vä sii­tä, et­tä on­nis­tu­taan avar­ta­maan nii­tä nä­kö­kul­mia ja pääs­tään eh­kä ti­laan, jos­sa pääs­tään te­ke­mään yh­teis­työ­tä.

Ahaa-elä­myk­sen voi­man kuu­lee yhä At­ti­ak­sen ää­nes­tä.

– Mie­tin, et­tä vau, se on juu­ri näin.

At­ti­as opis­ke­li ai­het­ta ja hyö­dyn­si op­pi­maan­sa en­sin ni­me­no­maan työ­yh­tei­söis­sä. Myö­hem­min hän so­vel­si sa­mo­ja me­ne­tel­miä naa­pu­rus­to­konf­lik­tien rat­ko­mi­ses­sa.

Tär­ke­ää on, et­tä ih­mi­set saa­vat omis­taa konf­lik­tin­sa, hän sa­noo.

– Ne rat­ke­a­vat kes­tä­väl­lä ta­val­la, jos ih­mi­set saa­vat it­se kek­siä rat­kai­sut. Ih­mi­set it­se tie­tä­vät par­hai­ten, mitä he tar­vit­se­vat. So­vit­te­li­ja vain mah­dol­lis­taa sen, et­tä asi­aan liit­ty­vät käy­vät sitä kes­kus­te­lua ja et­si­vät rat­kai­su­ja yh­des­sä.

Työs­sään hän on ha­vain­nut, et­tä kuun­te­le­mi­nen on ra­di­kaa­li teko. Kun ih­mi­nen rai­vo­aa, hän ei ole par­haim­mil­laan, mut­ta jos pääs­tään pin­taan sy­vem­mäl­le, avau­tu­vat myös mah­dol­li­suu­det ­
rat­kai­sui­hin.

– Kuun­te­le­mi­nen on ra­di­kaa­lia, kos­ka yh­teis­työ­ha­lua ja -ky­kyä syn­tyy vas­ta, kun ih­mi­nen on tul­lut kuul­luk­si. Meil­lä kai­kil­la on tar­ve tul­la tun­nus­te­tuk­si oma­na it­se­nä, oman nä­kö­kul­man, oman ta­ri­nan ja oman iden­ti­tee­tin kaut­ta.