Naurua, itkua, taistelua ja juhlaa

Ou­lu

Tin­ja Huo­vi­a­la

mart­ti.tu­ru­nen@fo­rum24.fi

Tä­män­vuo­ti­ses­sa Poh­jois-Poh­jan­maan Ur­hei­lu­gaa­las­sa kuul­tiin 16-vuo­ti­aan Hen­na Hö­kän kos­ket­ta­va puhe sii­tä, mitä seu­ra mer­kit­see nuo­rel­le ur­hei­li­jal­le.

Teh­tä­vän saa­tu­aan ui­ma­ri tuu­mi ai­het­ta het­ken ja huo­ma­si, et­tä ui­ma­hal­li on hä­nel­le kuin toi­nen koti ja ih­mi­set siel­lä kuin per­heen­jä­se­niä.

– Mi­nul­le seu­ra on per­he. Se on kuin pik­ku­sis­ko, jos­ta pi­de­tään huol­ta ja jon­ka pe­rään kat­so­taan ja se on kuin iso­ve­li, joka toi­mii mal­li­na pie­nem­mil­le. Seu­ra on kuin van­hem­mat: auk­to­ri­teet­te­ja, joi­hin voi luot­taa ja val­men­ta­ja on kuin kum­mi, joka huo­leh­tii asi­ois­ta ja si­nus­ta tie­tyl­lä osa-alu­eel­la, Hök­kä tii­vis­tää sa­no­man­sa.

Hän iloit­see sii­tä, et­tä vaik­ka Ou­lun Uin­ti on iso seu­ra, ih­mi­set tun­te­vat toi­sen­sa ja esi­mer­kik­si hal­li­tuk­sen jä­se­net ovat esit­täy­ty­neet ui­ma­reil­le ja ker­to­neet vas­tuu­a­lu­eis­taan. Sik­si­pä per­he­ver­taus tuli mie­leen no­pe­as­ti, kun pu­heen­pi­tä­jäk­si pyy­det­tiin.

Esiin­ty­mi­sen jäl­keen tun­te­mat­to­mat­kin ih­mi­set kä­vi­vät kiit­tä­mäs­sä ja ke­hu­mas­sa.

– Yk­si nai­nen sa­noi, et­tä meni suo­raan sy­dä­meen. Tuli niin otet­tu olo, et­ten edes tien­nyt, mitä vas­ta­ta.

Par­haat ka­ve­rit hal­lil­la

Ui­ma­hal­li on Hen­na Hö­käl­le tut­tu paik­ka ja oman ryh­män ui­ma­rit niin ikään, sil­lä sama ydin­po­ruk­ka on ol­lut ka­sas­sa jo vuo­sia.

– Meil­lä on hyvä yh­teis­hen­ki ja kaik­ki tun­te­vat toi­sen­sa. Hyvä huu­len­heit­to ja huu­mo­ri luo­vat il­ma­pii­riä, vaik­ka ui­daan ko­vas­ti­kin. Meil­lä on avoin il­ma­pii­ri, kai­kis­ta asi­ois­ta voi pu­hua ja ka­ve­reil­ta saa vink­ke­jä uin­tiin, kou­luun ja ihan mi­hin vain liit­ty­en, ui­ma­ri ar­vos­taa.

– Uin­ti­ka­ve­rit ovat par­hai­ta ka­ve­rei­ta­ni.

Laji on niin iso osa Hö­kän elä­mää, et­tä al­taa­seen hyp­pää­mi­nen ei edes kyl­läs­ty­tä iki­nä. Ko­vat vii­kot, jol­loin sa­maan sys­syyn sat­tuu vaik­ka kou­lun ko­e­viik­ko ja kova har­joi­tus­viik­ko, hoi­tu­vat sil­lä asen­teel­la, et­tä se kuu­luu ur­hei­luun.

Uin­ti on tun­tu­nut Hö­käs­tä ai­na omal­ta la­jil­ta ja ol­lut se yk­kö­nen. Hy­viä fii­lik­siä sii­tä saa esi­mer­kik­si ko­van tree­nin jäl­keen.

Ne het­ket

Oma kil­pau­in­tiu­ra on nyt yk­kö­nen mut­ta rin­nal­la Hök­kä on aloi­tel­lut uin­ni­no­pe­tus­ta. Se­ka­ris­ti-ryh­mäs­sä pols­kii noin 8–10-vuo­ti­ai­ta ve­si­pe­to­ja ja ai­kui­sil­le Hök­kä on oh­jan­nut tek­niik­ka­kurs­se­ja ja kun­to­ryh­mää.

– Ne ovat tosi mu­ka­via pi­tää! Osaan aja­tel­la asi­oi­ta eri kan­til­ta, kun it­sel­lä­ni on kil­pau­in­ti­taus­taa. Val­men­ta­mi­nen on siis­tiä ja pää­sen sii­nä hyö­dyn­tä­mään omaa osaa­mis­ta­ni. Uin­nin pa­ris­sa tu­len jos­sain mää­rin toi­mi­maan ai­na, Hök­kä ar­ve­lee.

Hän on va­kaas­ti sitä miel­tä, et­tä ur­hei­lu­seu­ro­ja tar­vi­taan Suo­mes­sa nyt ja jat­kos­sa.

– Ih­mi­set ha­keu­tu­vat nii­hin ur­hei­lun ää­rel­le te­ke­mi­sen ilos­ta. Kai­kes­ta ei ai­na tar­vit­se saa­da ra­hal­lis­ta hyö­tyä, hän ar­vi­oi seu­ro­jen eri­tyi­syyt­tä.

– Seu­ra­toi­min­nas­ta saa jo­tain muu­ta: het­kiä. Ei tar­vit­se tie­tää, mitä siel­lä pää­dys­sä on, sil­lä tär­kein­tä on mat­ka ja mat­kaan kuu­lu­vat ne het­ket.

– Olen saa­nut uin­nil­ta enem­män kuin osa­sin ku­vi­tel­la. En oli­si sama ih­mi­nen il­man ko­ke­muk­si­a­ni uin­nin pa­ris­sa, nuo­ri ui­ma­ri ar­vi­oi pu­hees­saan.

FAK­TA:

Hen­na Hök­kä

Syn­ty­nyt 12. hel­mi­kuu­ta 2003.

Kas­tel­lin Ur­hei­lu­lu­ki­on en­sim­mäi­sel­lä luo­kal­la.

Asuu Kii­min­gis­sä äi­din, isän ja kah­den eng­lan­nin­bul­l­dog­gin kans­sa.

Edus­taa Ou­lun Uin­tia, aloit­ta­nut uin­ti­har­ras­tuk­sen vau­va­na.

Pie­nem­pä­nä har­ras­ta­nut myös tans­sia ja pe­sä­pal­loa, soit­taa pi­a­noa hu­vik­seen.