Forum24 | 2018-04-23
Näytä kommentit
  • 20582lyhyt paidat T-paidat teksteillä tekivät kauppansa.

Aleksinkulman juhlasalista kaikui lauantaina 21. huhtikuuta tasainen porina.
Oulun Seudun Kainuulaisten järjestämissä keittomyyjäisissä ei ollut aikataulutettua ohjelmaa vaan kävijät saivat vaihtaa kuulumisia vapaasti ruokapöydissä tai myyntitiskin äärellä.
Keiton ennakkovalmistelut, lihan leikkuu ja pottujen kuorimiset, tehtiin jo edellispäivänä. Itse keiton valmistus alkoi aikaisin aamulla, jotta se ehti muhia tarpeeksi.
– Palvilammaskeittoa valmistettiin noin 35 litraa, kertoo yhdistyksen emäntäporukkaan kuuluva Sylvi Savela.
Keittoa myytiin myös kotipakettiin ja moni kävikin kaupunkireissullaan hakemassa viemisiä.
Arpojen lisäksi myynnissä oli muun muassa Kerran tervattu ja No van! -teksteillä varustettuja paitoja.
– Olemme lisänneet paidoissa värivalikoimaa. Paitoja on mahdollista tilata myös erikseen, mikäli sopivaa kokoa ei tiskiltä löydy, lupaa puheenjohtaja Elsi Salovaara.
Tervansoutumuistomerkkiä Ouluun havittelevan kainuulaisten rahankeräyksen uusin myyntituote on jääkaappimagneetti.
– Ne eivät ehtineet keittomyyjäisiin, mutta niitä pääsee ostamaan päiväturinoilla 17. toukokuuta, vinkkaa Salovaara.

Käyttäjäarviot:
  • Kokonais arvosana 0.0 pistettä 5:stä
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0

Kommentit