Satu Koho | 2018-02-06
Näytä kommentit
  • 17904pekuri1 – Neliöitä on 1 400. Ne tulevat tehokäyttöön, mutta ihan täyteen tilaa ei tupata, esittelee Mika Sara kauppansa keskellä. (Kuva: Satu Koho)
  • 17905pekuri2

Rakennustyöt K-Supermarket Pekurissa sujuvat aikataulussa.
– Perustavaroiden ensimmäistä myyntierää hyllytetään. Viimeiset elintarvikkeet saapuvat kauppaan avauspäivän aamuna, kertoo kauppias Mika Sara.
Avaus koittaa reilun kahden viikon päästä, torstaina 22. päivä.

Aiemmin samalla paikalla toimineesta Stockmannin ruokakaupasta ei ole jäljellä mitään. Kaikki on rakennettu uusiksi ja esimerkiksi kassat ja palvelutiski on sijoitettu eri tavalla.

Viisi palvelukassaa ja neljä asioimista nopeuttavaa itsepalvelukassaa löytyvät Kauppurienkadun sisäänkäynnin läheltä, Alkon vierestä. Pekurin kauppakortteliin tullaan sisään myös Saaristonkadulta.

– Pääsisäänkäynti on Kirkkokadun puolella mutta otetaan käyttöön vasta sitten, kun sen puolen tiloissa aloittaa uusi toimija.

Remontin alla olevat, ennestään tutut Alko ja Turun kultasepän liike sekä uutena toimijana hyvinvointiin keskittyvä Hehku avautuvat alakerrassa samaan aikaan ruokakaupan kanssa. Hukka Xpress Rotuaari on jo aloittanut toisessa kerroksessa.


Kotoisa ja raikas ilme

Sara korostaa, että laadukkuus ja palvelu ovat leimallista heidän uudelle kaupalleen.
– Valikoima rakentuu asiakkaiden mukaan. Tilaamme hyllyihin, mitä he pyytävät. Tuotteissa tulee näkymään myös paikallisuus, sillä teemme yhteistyötä täkäläisten tuottajien kanssa.

Kauppias huomauttaa, että ydinkeskustan asiakaskunta on moninainen.
– Lapsiperheet eivät ole yhtä iso asiakasryhmä kuin mitä kauempana marketeissa. Ydinkeskustan ruokakaupassa asioi enemmän eläkeläisiä, pariskuntia ja yksin asuvia, mikä huomioidaan esimerkiksi pieninä pakkauskokoina.

Vaikka pian avautuva Pekuri profiloituu ”hieman pitemmän kaavan mukaiseksi täyden palvelun ruokakaupaksi”, sinne tulee myös take away -alue nopeasti ruokaa hakeville.

Millaista ilmettä tilaan on haettu?
– Erittäin raikasta, modernia ja kotoisaa. Ei liian kliinistä, Sara vastaa.

Värit toimivat opasteina. Esimerkiksi vihreä vie tuoremaailmaan, turkoosi kylmätuotteiden puolelle.


Entäs Hovihalli?

Seitsemän osastovastaavaa on jo töissä. Kunhan kauppa aukeaa, vakituisen henkilökunnan pääluku on noin 16.
– Meillähän on kaksi taloa mutta yksi henkilökunta, Sara huomauttaa.

Toisella talolla hän tarkoittaa K-Supermarket Hovihallia, jossa Mika ja Jaana Sara aloittivat kauppiasparina 2016. Sitä ennen he olivat kauppiaina K-Market Ruokavinkissä Maikkulassa.

Dynaamisen duon työnjako on selkeä:
– Minä vastaan käytännön pyörityksestä ja operatiivisesta johtamisesta. Jaana keskittyy lähinnä hallintoon, henkilöstöasioihin ja rahaliikenteeseen. Pyrimme myös molemmat palvelemaan asiakkaita muun henkilökunnan joukossa.

Hovihallissakin on remontti.
– Kauppaa muutetaan ketjun uusimman ilmeen mukaiseksi ja tavararyhmiä uudistetaan. Palvelutiski jo poistui, sillä Hovihalli painottuu entistä enemmän nopean asioinnin kaupaksi, Sara kertoo.

Käyttäjäarviot:
  • Kokonais arvosana 0.0 pistettä 5:stä
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0

Kommentit