Satu Koho | 2017-06-18
Näytä kommentit
  • 16122asemaravintola1 Ruoka on palannut asemaravintolaan, joka on ollut jo pitkään kädentaitajien kotina. Rakennusta esittelevät Elina Seppänen ja Anne Vuollet.
  • 16126asemaravintola5
  • 16125asemaravintola4
  • 16124asemaravintola3
  • 16123asemaravintola2

Rinkka odottaa ovensuussa. Vetolaukku nojaa pöydänjalkaan. Käsityömyymälän puolella ostetaan tuliaisia.
Avoimesta ovesta kantautuu äänimerkki, jota seuraa kuulutus:
InterCity 24 Oulusta Helsinkiin lähtee raiteelta kolme.
Taito Pohjois-Pohjanmaa ry:n käytössä oleva Oulun vanha asemaravintola huokuu lähdön tunnelmaa. Niin kuin ennen.

Kotiruokaa

Käsi- ja taideteollisuusyhdistys muutti asemaravintolana toimineeseen rakennukseen 2004. Talosta tuli koti taitokeskukselle ja käsityömyymälälle, myöhemmin vielä pienelle kahvilalle.
Nyt sen seinien sisällä tuoksuu jälleen ruoka, sillä yksi entisen ravintolasalin nurkkauksista on erotettu Kahvila Viltin ruokailijoille ja kahvittelijoille. Asiakaspaikkoja on parikymmentä, kun ”kabinettikin” lasketaan.
– Alkuruokana oli Siniparran homejuustokeittoa. Pääruokana on kanaa, riisiä ja kahdenlaista salaattia, esittelee ruokailemaan tullut Tiia Mäläskä lautasellaan olevaa annosta.
Kotiruokatyyppistä lounasta ryhdyttiin tarjoamaan toukokuun alusta.
– Se tulee meille lounasravintola Pikkelsistä. Talon alkuperäinen keittiö on purettu, eikä nykyinen pieni keittiömme sovellu ravintolaruuan valmistukseen, kertoo Taito Shop Maakarin myymälävastaava Anne Vuollet.

Kokkina ja tarjoilijana

Jarl Viking Ungernin suunnittelema asemaravintola valmistui Oulun rautatieaseman kupeeseen 1920- ja 30-lukujen taitteessa.
Ravintola hiljeni 70-luvulla, ja 80-luvulla tilat muutettiin kauko-ohjauskeskukseksi. Rakennus palveli vielä hetken VR:n henkilökunnan lepotilana, kunnes se restauroitiin käsi- ja teollisuusyhdistyksen käyttöön.
Taito Pohjois-Pohjanmaa ry:n toiminnanjohtaja ja lounasidean äiti Elina Seppänen on sen verran nuori, ettei hänellä ole omakohtaisia muistoja asemaravintola-ajalta.
– Sen sijaan molemmat jo edesmenneet mummoni olivat täällä töissä 50-luvulla. Toinen tarjoilijana ja toinen kokkina, hän kertoo.
Lilja Annala (myöhemmin Korttilalli) työskenteli kokkina ja Helvi Häkkinen (myöhemmin Niemi) tarjoilijana. Eipä tainnut työtoverusten mielessä tuolloin käydä, että heistä tulisi vielä sukulaisia.
– Minä puolestani en osannut aavistaa asemaravintolan paluuta tullessani tänne töihin, Seppänen lisää.
Lihakeitto oli yksi Oulun asemaravintolan suosikkiruuista.
– Mummo opetti, että lihakeitosta tulee ruokaisampaa, kun siihen lisätään voisulassa suurustetut jauhot, Seppänen kertoo.

Täynnä väkeä

Jälkiä vanhasta asemaravintolasta täytyy rapsutella esiin.
– Tuo seinällä oleva raanu on kokkimummoni tekemä, Seppänen huomauttaa, kun käymme salista peremmälle kutomon puolelle.
Sieltä löytyy muutama ajan patinoima asemaravintolan tuoli.
Pirkko Oja keskeyttää hetkeksi työnsä kangaspuiden ääressä. Hän muistaa vuosikymmenten takaisen asemaravintolan hieman meluisana, väentäytteisenä mutta siistinä paikkana:
– Pöydillä oli muistaakseni liinat.
Enää ravintolasalin ilma ei ole sakena tupakansavusta. Äänimaailmakin on huomattavasti vaimeampi, eikä viinioikeuksia ole.

Putkat ja kummitukset

Asemaravintolan vanhat putkat löytyvät kellarista.
– Tänne tuotiin rauhoittumaan rähinöitsijät asemalta ja junista, Vuollet esittelee ja avaa vanhan kopin oven, jonka keskellä on pieni luukku.
Tunnelma kellarissa muuttuu entistä hyytävämmäksi, kun puhe kääntyy talon henkiin.
– VR:n kerhotalon kummitus on muuttanut meille asumaan, kertoo Vuollet.
Seppänen on kuullut, että vanhassa talossa vaeltaa toinenkin rauhaton sielu: oman kätensä kautta lähtenyt radanvartija.
– Kahvila Viltissä järjestetään juhannusviikolla Vihtahousujen ilta. Kaikki ovat tervetulleita kuuntelemaan tarinoita kummituksista ja vanhasta asemaravintolasta, kädentaitajat toivottavat.

Käyttäjäarviot:
  • Kokonais arvosana 0.0 pistettä 5:stä
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0

Kommentit