Satu Koho | 2016-03-27
Näytä kommentit
  • 8499madventures2 Riku Rantala (edessä) ja Tuomas Milonoff on saanut Madventures-matkailusarjastaan muun muassa Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.

Omintakeisesta, noin 200 maahan myydystä Madventures-matkailusarjasta tutut Riku Rantala ja Tuomas ”Tunna” Milonoff saapuvat vieraaksi Yrittäjäforumiin 8. huhtikuuta.
Kaksikko puhuu Oulussa muun muassa siitä, mitä unelmien toteuttaminen ja tavoitteiden saavuttaminen vaativat.
Ennen vierailua piinapenkkiin istahtaa Madventuresin Rantalala, joka saa pureksittavakseen kymmenen kysymystä.

1. Riku Rantala, esittele itsesi ja aisaparisi.
Olen seikkailija, toimittaja ja tietokirjailija. Pienyrittäjä ja kolmen lapsen faija. Olen enemmän esiintyjä kuin Tunna, teen myös enemmän journalistista työtä.
Tunna taas on Suomen turkkalaisin tv-ohjaaja, hämmästyttävin luova johtaja, jonka kanssa olen työskennellyt. Hän on Madventuresin taiteellinen johtaja ja vastaa kokonaisuudesta.
Tapasimme Ressun lukiossa 1991, mikä johti hauskoihin hetkiin koulun ulkopuolella ja myöhemmin yhteiseen firmaan ja useampaan maailmanympärimatkaan.

2. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta Oulu?
Toimitusjohtajamme eli oululaislähtöinen Elise Pietarila! ”Oululainen muija” on saanut yrityksemme ottamaan sellaisia askeleita, joita emme Tunnan kanssa olisi uskaltaneet ottaa.
Mieleen tulee myös leirikoulukäynti Oulussa 1986. Opetin Tietomaan puhesyntetisaattorin kiroilemaan, mistä henkilökunta suivaantui kovasti.
Oulu on ”boomtown” (nopeaan kasvuun ja äkilliseen taloudelliseen nousuun herännyt kaupunki), ainakin toipuva sellainen.
Oulun seudulla kävimme viimeksi Tunnan kanssa joulukuussa. Olimme Limingan kirjastossa kirjailijavieraina.

3. Mitkä ovat käymistänne paikoista TOP 3?
Papua-Uuden-Guinean kaukaisimmat viidakot, joissa osa ihmisistä elää hyvin perinteisin tavoin.
Toinen on Nepal, josta aloitimme kuvaukset ja jossa asuu paljon ystäviämme.
Kolmantena tulee Suomi, jonne aina palaamme. Jyrkkien vastakohtien maa.

4. Minne et missään nimessä palaisi?
Palaisin kaikkialle, jopa saastuneisiin kiinalaisiin miljoonakaupunkeihin.
Joka paikasta löytyy hyvää ja kiinnostavaa.

5. Minne ette vielä ole päässeet?
Avaruuteen. Olemme kyllä lähettäneet sähköpostia Virgin Galacticille, mutta sieltä ei vielä ole vastattu.

6. Mitä teillä juuri nyt on työn alla?
Docventuresin neljäs kausi, joka tulee syksyllä Ylelle.
Tietokirjamme Mad Music. Seikkailijan matka musiikkiin (Johnny Kniga) ilmestyy lokakuussa.

7. Mitä muuta elämäänne mahtuu kuin Madventuresia?
Koetamme reissata paljon myös ilman kameroita, vaimon ja lasten kanssa.
Elämään mahtuu perusasioita, ruuhkavuosia.

8. Mistä ammennat virtaa?
Virtaa saa siitä, että pääsee toteuttamaan omia unelmia.
Saamme paljon palautetta, lähes päivittäin, ja se auttaa jaksamaan.

9. Mikä sinua huolettaa tai jopa suututtaa?
Lisääntyvä kahtia jakautumisen tunnelma yhteiskunnassamme. Syrjäytyminen ja vihapuhe.
Positiivisia tulevaisuuden visioita ole, ja monet voivat huonosti. Tästä seuraa pelkoa ja vihaa.

10. Mistä olet onnellinen?
Siitä, että meillä on edelleen yhteiskunta, jossa kaikille annetaan ihmisarvo.
Tässä mielessä olen lottovoittaja, kuitenkin.

Yrittäjäforum 8.4. klo 8–9.30

  • Puhujina Riku Rantala ja Tuomas Milonoff: Case Madvetures – maailmanlaajuiseen myyntiin verellä, sisulla ja intuitiolla.
  • Osoitteessa Nordea, Kirkkokatu 6, V krs.
  • Tarkoitettu yrittäjille.
  • Vapaa pääsy, vaatii ilmoittautumisen viimeistään 5.4. osoitteella: Heidi Haapalainen, puh. 0102765407 tai heidi.haapalainen@nordea.fi.
  • Mukaan 60 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.
  • Järjestäjinä Nordea, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ja Forum24.
Käyttäjäarviot:
  • Kokonais arvosana 0.0 pistettä 5:stä
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0

Kommentit