Luonnonvara voimistuu
Ympäristöala sisältäen luonnonvarat ja materiaalit on yksi Oulun yliopiston tutkimuksen painoaloista ja ympäristöteknologia (cleantech) yksi Oulun focus–toimialoista.
Oulun yliopisto on tehnyt jo pitkään yhteistyötä useiden valtion tutkimuslaitosten kanssa.
Pääosa näistä laitoksista kuuluu valtakunnalliseen Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymään (LYNET).
Metsäntutkimuslaitoksen, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen sekä Suomen ympäristökeskuksen yksiköt ovat nyt muuttaneet Linnanmaalle niin sanottuun Ympäristötietotaloon, jossa ne muodostavat yhdessä yliopiston Thule –instituutin kanssa noin 150 henkilön tutkimusyhteisön.
Samoihin tiloihin tulee sijoittumaan aikanaan myös Oulun Innovaatioallianssin yhteistyössä syntyvän Ympäristö- ja energiainnovaatiokeskittymän johto.
Vuonna 1999 Oulun yliopisto, SYKE ja pohjoiset alueelliset ympäristökeskukset aloittivat yhteistyön ympäristöalalla ja perustivat NorNet –verkoston.
Keskeiseksi tavoitteeksi asetettiin yliopiston ja eri tutkimuslaitosten hakeutuminen yhteisiin toimitiloihin ja sitä kautta edistämään monitieteistä, ongelmakeskeistä, pohjoista ympäristötutkimusta.
Vuonna 2000 yhteistyöhön liittyivät Metla, RKTL ja MTT ja myöhemmin Geologian tutkimuskeskus, Ilmatieteen laitos, Elintarviketurvallisuusvirasto ja Mittaustekniikan keskus.
Pohjoisten ympäristökeskusten tehtävät ovat sittemmin siirtyneet Ely–keskuksille, jotka eivät enää kuulu verkostoon, ja yhteistyö GTK:n kanssa jatkuu Oulu Mining Schoolin puitteissa.
NorNet–verkostossa on ollut viime vuosina viitisenkymmentä tutkimushanketta ja niiden kokonaisrahoitus on ollut noin 20 miljoonaa euroa.
Yhteisessä tohtoriohjelmassa väitöskirjaa tekee 120 henkilöä. Verkostosta tohtoreita on valmistunut vuosittain 15–20.
Ympäristöalan liikevaihto kasvoi Oulun seudulla viisinkertaiseksi vuosina 1995–2005, ja on siitä edelleen kaksinkertaistunut.
Nyt Oulun seudulla on noin 70 cleantech–alan yritystä ja liikevaihto 400 miljoonaa euroa.
Ala työllistää 1 500 henkilöä. Toimialalla on meneillään yhteensä yli 70 miljoonan euron arvosta tutkimus- ja kehityshankkeita.
Valtioneuvoston tavoitteena on nostaa Suomi ympäristöteknologian ykkösmaaksi perustutkimuksen työnjakoa yliopistojen ja sektoritutkimuslaitosten välillä selkeyttäen ja yhteistyötä vahvistaen.
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa halutaan hyödynnettävän uusien kasvualojen, kuten ympäristö- ja energiateknologian, uusien materiaalien ja luonnonvara-alojen kehittämisessä.
Oulussa eri toimijoiden kanssa olemme onnistuneet kokoamaan ympäristöalaan ja luonnonvaroihin kohdistuvan tutkimus- ja kehitystoiminnan merkittäväksi osaamiskeskittymäksi, valtakunnallisten tutkimuspoliittisten linjausten mukaisesti.
Oulun seutu tarjoaa alan yritystoiminnalle yhä vahvemman toimintaympäristön.



