Virhe: Ei yhteyttä tunnuksella tiedotteet_f24@forum24.fi.
Vieraskolumnit » Eläkeikää on pakko nostaa
Videotiedostoa ei löydy
Plusmark: Soita ja anna kassakoneesi kilistä!

Eläkeikää on pakko nostaa

23.01.2012 klo 14:47

Keijo Putkonen. EK:n aluepäällikkö.
Keijo Putkonen. EK:n aluepäällikkö.

Suomen väestö vanhenee parin muun maan ohella nopeinta vauhtia Euroopassa. Suomalaisten elinajan odote on ollut pitkään kasvussa.
Tänä vuonna syntyvien lasten odotetaan elävän huomattavasti pidempään kuin esimerkiksi tämän kolumnin kirjoittajan odotetaan elävän.
Tähän myönteiseen ja toivottavaan eliniän kasvuun on kansantalousmielessä kuitenkin varauduttava.
Kun vuonna 1990 yli 65-vuotiaiden osuus väestöstämme oli noin 13 prosenttia, vuonna 2030 heidän osuutensa on jo noin 24 prosenttia.
Kun 65 vuotta täyttäneitä oli 1990 reilut 900 000 on heitä vuonna 2030 heitä yli 1,5 miljoonaa.

Väestön vanhenemisen rinnalla tapahtuu muutakin. Suomi velkaantuu tänä vuonna yli seitsemän miljardia euroa. Eikä mikään viittaa siihen, että velkaantuminen olisi lähivuosina olennaisesti tätä vähäisempää.
Ikärakenteen muutosta ja velkaantumista ei edelleenkään Suomessa täysin ymmärretä.
Julkisen talouden kestävyysvajetta ei voida ratkaista vain veroja korottamalla ja etuisuuksia leikkaamalla.
Tarvitsemme myös rakenteellisia uudistuksia. Työurien pidentäminen alusta, keskeltä ja lopusta on yksi näistä.
Työelämän kehittäminen, työhyvinvoinnin lisääminen ja työkyvyttömyyseläkekehityksen hillitseminen ovat kannatettavia tavoitteita, ja niihin on kaikin keinoin pyrittävä.
On kuitenkin harhaluulo, että ne yksin ratkaisisivat tulevaisuuden haasteemme.
”Pehmeiden” keinojen lisäksi tarvitsemme myös ”kovempia” keinoja.
Eläkeikäkeskustelussa pakkaa usein unohtumaan toinen puoli: työeläkejärjestelmän rahoitus ja työeläkkeiden taso tulevaisuudessa.
Pelkästään työeläkemaksuun kohdistuu arviolta 4–6 prosentin korotuspaine vuosina 2015–2030.
Mikä vaikutus eläkeiän nostamisella tai nostamatta jättämisellä on työeläkkeiden tasoon ja maksettaviin eläkemaksuihin?
Haluammeko ja hyväksymmekö sen, että tulevaisuudessa kuukausieläke on nykyistä olennaisesti alhaisempi ja maksamamme eläkemaksut ovat nykyistä korkeammat, vai haluaisimmeko niiden pysyvän edes lähellä nykytasoa?

Eläkeikäratkaisu on vain yksi osa työurien pidentämistä.
Se on kuitenkin muita tärkeämpi sen vuoksi, että eläkeiän nosto on yksinkertainen ja selkeä signaali paitsi täällä Suomessa, myös Suomen ulkomaisille velkojille siitä, että Suomi haluaa pitää kansantaloutensa tasapainossa.
Eläkepolitiikkaa pitää tehdä tämän päivän nuorten edut muistaen ja turvaten.
Se on osa sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta.
Eläkeiän alarajan nosto 63 vuodesta on välttämätön, halusimmepa sitä tai emme.
Ja mitä nopeammin se tehdään, sitä kivuttomampaa se on.
Muualla Euroopassa vastaavia ratkaisuja on jo tehty. Mikäli lykkäämme ratkaisua edelleen, tämän päivän nuorista tulee työeläkejärjestelmämme suurimpia maksajia ja huonoimpien etuisuuksien saajia.
Emme kai me sitä tahdo?




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.