Virhe: Ei yhteyttä tunnuksella tiedotteet_f24@forum24.fi.
Uutiset » Vuosi vaihtuu torilla
Videotiedostoa ei löydy
Plusmark: Soita ja anna kassakoneesi kilistä!

Vuosi vaihtuu torilla

29.12.2011 klo 08:35

Torin ilotulituksesta vastaa Tulitemestarit Oy, joka on hallitseva ja moninkertainen ilotulituksen Suomen mestari.
Torin ilotulituksesta vastaa Tulitemestarit Oy, joka on hallitseva ja moninkertainen ilotulituksen Suomen mestari.

Uusi vuosi otetaan vastaan Oulun torilla lauantaina kello 20–21.
Keskiyötä varhaisempaan ja huomattavasti rauhallisempaan juhlinta-aikaan siirryttiin pari vuotta sitten erityisesti lapsiperheitä ajatellen.
Uuden vuoden aaton toritapahtuman kohokohta on noin seitsemän minuutin säkenöivä rakettishow. Ideoinnista ja toteutuksesta vastaa oululainen Tulitemestarit.
Paukut lähtevät taivaalle Kiikelistä ja Elbasta puoli yhdeksän kieppeillä kahden ampujan voimin.
– Pelaamme muun muassa väreillä ja rytmillä. Ammumme ilotulitteet kolmeen eri kerrokseen, kertoo Mika Kilpelänaho Tulitemestarit Oy:stä, joka järjestää uutenavuotena kolmisenkymmentä komeaa ilotulitusta eri puolilla maata.
Oulun rakettinäytös on suuruudeltaan samaa luokkaa kuin viime vuonna. Tulitteita show’ssa on 2 500–3 000.
– Joukossa on nyt hieman enemmän isompia paukkuja.
Tulitemestareiden raketit eivät tule ihmisten päälle eivätkä muutenkaan aiheuta vaaraa yleisölle, mutta Kilpelänaho suosittelee silti suojalaseja ilotulituksen katsojille.
– Vaikka omia tulitteita ei saisikaan ampua yleisöjoukossa, mukana saattaa jälleen olla heitä, jotka eivät tätä kieltoa noudata.
Ilotulittajan toivesää on pikku pakkanen.
– Tuuli on otettava aina huomioon tulitteita ammuttaessa Totta kai toivomme, että se puhaltaisi torilta poispäin ja olisi voimakkuudeltaan heikko, Kilpelänaho sanoo.
Ilotulituksella on säävaraus. Uudenvuodenaattona 2008 torin raketit jätettiin myrskyn vuoksi ampumatta ja ilotulitus siirrettiin parempaan ajankohtaan tammikuulle.

Teatterin seinää
ei hyödynnetä

Ennen rakettishow’ta toritapahtuman ohjelmassa on Oulun kaupungin tervehdys. Juhlapuheen pitää kansanedustaja Tytti Tuppurainen.
Musiikista vastaa Pohjan Laulun kvartetti (laulajat Mihkel Koldits, Markus Lumme, Jouko Vuorjoki ja Jermo Vuori).
Ilmoille kajahtavat isänmaallinen Suomen laulu ja elokuvasävelmä The Lion Sleeps tonight. Yhteislauluna soi Maamme.
Tapahtuman järjestää Oulun Liikekeskus ry kumppaninaan Oulun kaupunki.
Perinteisesti ilotulitusta on seurannut 10 000–20 000 katsojaa.
– Seisomapaikkoja riittää tänäkin vuonna varmasti kaikille, lupaa vs. toiminnanjohtaja Heikki Viertola Liikekeskus ry:stä.
Toisin kuin viime vuonna, kaupunginteatterin seinälle ei heijasteta esityksiä, kuvakavalkadia, tervehdyksiä eikä muutakaan ohjelmaa.
– Menemme nyt hieman lyhyemmällä kaavalla. Suurempi juhla koittaa, kun uusi Oulu syntyy vuodenvaihteessa 2012–2013, Viertola lupaa.
Tapahtuman kustannuksista hän vaikenee vedoten liikesalaisuuteen.




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.