Virhe: Ei yhteyttä tunnuksella tiedotteet_f24@forum24.fi.
Uutiset » Ura jatkuu nousukiidossa
Videotiedostoa ei löydy
Plusmark: Soita ja anna kassakoneesi kilistä!

Ura jatkuu nousukiidossa

17.01.2012 klo 08:23

Saara Aalto tekee parhaillaan kappaleita kolmannelle pitkäsoittolevylleen, joka on tarkoitus julkaista tämän vuoden lopulla.
Saara Aalto tekee parhaillaan kappaleita kolmannelle pitkäsoittolevylleen, joka on tarkoitus julkaista tämän vuoden lopulla.

Oulunsalosta lähtöisin oleva laulaja-lauluntekijä Saara Aalto, 24, etenee porras kerrallaan ylöspäin urallaan.
Ensimmäisen kerran hän nousi suuremman yleisön tietoisuuteen vuoden 2007 Talent Suomi -kisassa, jossa hän sijoittui toiseksi.
Sen myötä hän pääsi mukaan Helsingin kaupunginteatterin High School Musical On Stage 1 & 2 -musikaaleihin tehden niissä säveltäjä-pianisti Kelsi Neilsenin roolin.
– High Schoolien jälkeen olin mukana myös Helsingin kaupunginteatterin suurmusikaalissa Wicked, joka on lempimusikaalini, hän sanoo.
Varsinaisen läpimurtonsa hän teki viime vuonna, jolloin hän osallistui Suomen euroviisukarsintoihin kappaleellaan Blessed with love. Siinäkin tuloksena oli toinen sija.
Tämänvuotisissa viisukarsinnoissa häntä ei nähdä, mutta tuonnempana kylläkin.
– Haave päästä edustamaan maatamme Eurovision-laulukilpailuun elää edelleen. Kun minulla on uraa enemmän takana, toivon sen toteutuvan. Viime vuonna ei ollut vielä sen aika.

Eeppistä rakkauspoppia

Viisumenestyksen jälkimainingeissa – toukokuussa 2011 – häneltä ilmestyi debyyttialbumi Blessed with love, jonka kaikki biisit ovat hänen omaa käsialaansa.
Hän teki myös joululevyn Enkeleitä – Angels, joka julkaistiin viime marraskuussa.
Molemmat saivat niin hyvän vastaanoton, että seuraavakin on jo työn alla.
– Sen on tarkoitus ilmestyä tämän vuoden loppupuolella. Teen biisejä siihen parhaillaan.
Se sisältää eeppistä rakkauspoppia.
– Siitä tulee ilmaisultaan tiiviimpi ja hivenen popimpi kuin ensimmäinen pitkäsoittoni.
Saara Aallon avomies Teemu Roivainen on myös kotoisin Oulun seudulta, Haukiputaalta.
Teemu perusti viime keväänä Yume Records -levy-yhtiön, jonka kautta he yhdessä kustansivat ja julkaisivat Saaran kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa sekä mahdollisesti julkaisee myös tulevan albumin.

Jälleen leikissä mukana

Saara Aalto on mukana tv:n The Voice of Finlandissa, joka starttasi Nelosella viime vuodenvaihteessa.
– Ensimmäisen kerran esiinnyn siinä tammi-helmikuun taitteessa, hän kertoo.
Mikä sai sinut lähtemään leikkiin mukaan?
– Ennen kaikkea tv-näkyvyys ja se, että voimme tarjota yhdessä yleisölle hyvää viihdettä. Toki haluan myös menestyä kilpailussa mahdollisimman hyvin.
Keikkarintamalla on niin ikään vipinää.
Oulun seudulla hänet nähdään kahdesti ensi kuussa.
4.2. hänellä on oma konsertti Oulunsalon kirkossa. 25.2. hän ja Suvi Teräsniska tähdittävät Oulu All Star Big Bandin festivaalikonserttia Uudella Seurahuoneella (Rantakatu 4, Oulu).
Toukokuussa Saara Aalto tuuraa Nina Tapiota Kabbas Abbaa -show´ssa, jota esitetään Helsingissä ja Tampereella.
Kesällä ja syksyllä Saara Aalto esiintyy muun muassa sotilassoittokuntien kanssa ympäri Suomea
Loppuvuonna tiedossa on myös esiintymisiä ulkomailla, ainakin Kiinassa ja Ruotsissa.




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.