Tiinan taakka keveni
Oululaisen Tiinan oli hankala päästä kiinni työelämään.
Kynnys lähteä työhaastatteluun oli paniikkihäiriöstä kärsivälle nuorelle naiselle liian korkea.
Tiinan kokema ahdistus liittyy yleensä sosiaaliseen tilanteeseen, esimerkiksi täyteen linja-autoon menemiseen.
Koululaisena Tiina oli ratkaissut ongelman kävelemällä kaukana olevalle pysäkille ja kulkemalla linja-autolla, joka yleensä oli lähes tyhjä.
Raskas
menneisyys
Työvoimatoimistossa Tiinalle ehdotettiin Tuikku-projektia.
Pienen pojan äiti toivoikin saavansa siitä apua yksinhuoltajuuteen ja työnhakuun.
Niinpä hän rohkaistui ja sai lähdettyä Tuikun info-tapaamiseen, jossa sovittiin yksilöohjauksista.
– Ohjaajalle oli helppo puhua. Opin tekemään rentoutusharjoituksia ja sain vinkkejä paniikkihäiriön kanssa elämiseen.
Vaikeista asioista Tiina ei ollut aikaisemmin puhunut kenellekään. Hän oli kantanut mukanaan jo vuosia raskasta taakkaa, jota alettiin keventää tapaaminen kerrallaan.
Elämänviivan piirtämisestä tuli pitkä ja rankka prosessi.
Yhdessä ohjaajan kanssa Tiina kävi läpi kovaa lapsuutta. Hänen vanhempansa olivat eronneet, ja äidillä oli ollut alkoholiongelmia.
Yläasteikäisenä Tiina oli yrittänyt poistaa pahaa oloaan alkoholilla, pillereillä ja lääkkeillä.
– Millä tahansa, mitä satuin käsiini saamaan.
Vähän vanhempana raha-asiat jäivät hoitamatta. Ulosoton kirjeet Tiina heitti avaamatta kaapin perälle.
Askel
kerrallaan
Ohjaajan avulla Tiina oppi näkemään itsessään hyviä puolia.
– Ennen projektia olin pitkään työtön, mutta ohjaajani avulla löysin työnhakuun ohjaavan koulutuksen. Sen käytyäni olen ollut melkein koko ajan jossakin koulutuksessa tai työharjoittelussa.
– Erityisen iloinen olen siitä, että ohjaajani avulla olen oppinut uskomaan itseeni. Jo ajatus työhaastatteluun menemisestä tuntui ennen ylivoimaiselta. Voitin itseni enkä pelkää enää niin pahasti.
Tuikun avulla Tiina on löytänyt myös tukiperheen, josta on tullut suuri apu jaksamisessa.
Tukiperheen kanssa Tiina kulkee lapsensa harrastuksissa. Tukiperheeltä hän saa myös lapsenhoitoapua ja hetken aikaa vain itselleen.
Tällä hetkellä Tiina sanoo terveytensä olevan ihan ”jees”. Paniikkihäiriö ei enää rajoita elämää.
Hän on työharjoittelussa, ja ensi vuonna alkaa työ palkkatuella. Koulutustakin on suunnitelmissa.
Raha-asioista on suunnitelmat, eikä takaisinmaksu enää pelota.
Tuikku oli Tiinalle tuki ja turva.
– En muista, kauanko olin projektissa, mutta tuntuu, että siinä ajassa kasvoin ja aikuistuin aika paljon.
Edessä näkyy tavallinen tulevaisuus.
– Toiveena on saada käydä tavallisissa töissä ja elää ihan tavallista elämää, Tiina sanoo.


