Täysillä työllisyyden puolesta
Entinen kansanedustaja, nykyinen Oulun kaupunginvaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja sekä uuden Oulun yhdistymishallituksen jäsen ja palvelujen järjestämisen toimikunnan puheenjohtaja Anne Huotari (vas.) on aloittanut tämän vuoden alusta työnsä Paltamon täystyöllisyyskokeilun johtajana. Pesti jatkuu vuoden 2013 loppuun.
Työmatkansa hän kulkee junalla. Juna lähtee aamulla kello 7.12 ja on Paltamossa kello 8.50.
– Tämä aika lasketaan työajakseni.
Iltapäivällä paluumatka alkaa kello 15.45 ja perillä Oulussa hän on illansuussa puoli kuuden aikoihin.
Vaikka paluumatkaa ei enää virallisesti lueta työaikaan kuuluvaksi, hän paneutuu silloinkin joko työhönsä tai luottamustehtäviinsä liittyviin asioihin.
– Olen tottunut tekemään pitkiä päiviä – se on elämäntapani.
Vuonna 2009 alkanut Paltamon täystyöllisyyskokeilu on hänelle ennestään tuttu. Hän oli mukana suunnittelemassa sitä vuodesta 2006 ja työskenteli sen työnhakuklubin kouluttajana vuosina 2009–2010.
Klubi on työttömien työnhakijoiden startti kohti uutta elämänvaihetta.
– Starttijakso kestää 1–3 viikkoa kunkin elämäntilanteesta riippuen.
Hän kuvaa uutta työtään unelmapestiksi, joka tarjoaa hänelle monia mahdollisuuksia auttaa ihmisiä.
Miljoonien
eurojen budjetti
Paltamon täystyöllisyyskokeilun budjetti on noin neljä miljoonaa euroa vuodessa. Valtio on sen päärahoittaja. Muita keskeisiä rahoittajia ovat kunta ja Kainuun maakunta.
Kokeilun keskiössä on kunnan keskustassa sijaitseva työvoimatalo. Se on työllistämispaikka, jossa ovat mukana työkykyiset työttömät paltamolaiset.
Työvoimatalossa on erilaisia työpajoja, esimerkiksi tekstiilityö-, puutyö- ja atk-pajoja, sekä ruokala-, kierrätys- ja kirpputoritoimintaa.
– Talossa ahkeroi noin 180 ihmistä palkkatyössä. Lisäksi kunnan ja maakunnan palveluksessa on noin 40 henkilöä. Järjestöt saavat järkeviin töihin kokeiluun palkattua työvoimaa.
Tavoitteena on antaa työntekijöille niin hyvät eväät, että mahdollisimman moni työllistyy välityömarkkinoilta avoimille työmarkkinoille.
Kun kokeilu alkoi, kunnan työttömyysaste huiteli lähes parissakymmenessä prosentissa. Nyt se vaihtelee 5–7 prosentin välillä.
Vuoden 2009 alusta tähän päivään työttömiä työnhakijoita on osallistunut kokeiluun noin 350. Puolet silloin startanneista on edelleen mukana.
– Reilu sata työsopimusta on päättynyt tänä aikana. Osa on työllistynyt toisaalle, jäänyt äitiyslomalle, siirtynyt opiskelemaan ja niin edelleen.
Oppia kannattaa
ottaa muuallakin
Onko täystyöllisyys utopiaa?
Tämä kysymys esitetään Anne Huotarille usein.
– Joka tapauksessa näin korkeaan työttömyyteen kuin meillä tällä hetkellä maassamme on, ei yksinkertaisesti ole varaa. Täystyöllisyyttä kannattaa tavoitella, vaikkei siihen aivan päästäisikään.
Hänestä kaikissa ihmisissä on voimavaroja ja osaamista, jotka voidaan kanavoida yhteiseksi hyväksi Paltamon kaltaisten julkisrahoitteisten välityömarkkinoiden kautta.
Paltamon mallin kaltaisille ratkaisuille on tarvetta muuallakin.
– Muutamankin nuoren syrjäytymisen ehkäiseminen tuo yhteiskunnalle miljoonissa euroissa laskettavan kokonaissäästön.
Työskentely välimarkkinoilla tuo rahaa tekijöidensä lompakkoihin ja tulevaisuudenuskoa.
– Kokeilussa mukana olevat ovat työsuhteessa, joka parantaa heidän sosiaaliturvaansa – muun muassa kartuttaa heidän eläkettään. Kyse on myös inhimillisyydestä ja työn tarjoamasta sosiaalisesta ulottuvuudesta.
Suoraan Paltamon mallia tuskin voi toisaalle kopioida vaan siitä kannattanee poimia valittuja paloja – vaikkapa työterveyshuollon ja siihen liittyvän kuntoutukseen ohjaamisen sekä työnhaun klubitoiminnan – muualla toteutettavaksi.
– Esimerkiksi Oulussa kannattaisi panostaa näkemykseni mukaan ensisijaisesti nuoriin. Heitä on paljon työtä vailla ja syrjäytymisen vaara on suuri.
Nuorten yhteiskuntatakuu tähtään samaan eli nuorten saamiseen mahdollisimman laajalti mukaan työelämään. Takuu tulee voimaan maassamme vuonna 2013.
Ehdokkuus
ratkeaa myöhemmin
Anne Huotari karsii kunnallisia luottamustehtäviään.
– Todennäköisesti luovun tämän vuoden huhtikuuhun mennessä uuden Oulun yhdistymishallituksen jäsenyydestä ja palvelujen järjestämistoimikunnan puheenjohtajuudesta. Toimikunnan tärkein asiakirja eli palvelujen järjestämisohjelma valmistuu siihen mennessä.
Kaupunginvaltuuston jäsenenä hän jatkaa kauden loppuun asti. Myös sote-lautakunnan puheenjohtajan nuijasta hän pitänee kiinni.
Asetutko ehdolle syksyn kunnallisvaaleihin?
– Siitä päätän kesällä.


