Takaisin siihen omaan juttuun
– Välillä ihan hirvittää kuunnella omaa ääntään, naurahtaa pitkän linjan muusikko Aki Louhela. Tammi-helmikuun ajan mies purkittaa demobiisejään miltei aamusta iltaan.
Pikkujouluaika Louhelalla sujui menestyksekkäästi suositussa Tiernashow’ssa.
– Tuntuu, että oululaiset löysivät toden teolla Tiernashow’n vasta viime jouluna. Paikalla oli firmojen lisäksi paljon yksityishenkilöitä.
Tiernashow ei ole pelkkä musiikkiesitys. Kysymys on myös näytelmästä.
– Tiernashow’ta tehdessä olen oppinut lavatyöstä paljon uutta. Siinä ollaan niin lähellä ihmistä. Saatu oppi auttaa myös perinteisillä trubaduurikeikoilla. Olen huomannut, että ihan viime vuosina olen tarinoinut omilla keikoillani entistä enemmän, Louhela hymyilee.
Coverit koskettavat
Niin trudaduuri- kuin bändikeikoilla Louhelalla on tapana soittaa niin omia biisejä kuin covereita vanhoista kappaleista. Muusikolla onkin syntynyt kiinnostus tehdä tulevaisuudessa jopa cover-levy.
– Covereiden avulla olen löytänyt biiseistä oman juttuni. Coverin soittamiseen pätee yhteisvaikutus: ihmiset tuntevat vanhan klassikon, jonka tulkitsen uudelleen. Pitää pyrkiä ottamaan kappale omakseen.
Nuorella iällä Louhelan suosikkicoveroinnit olivat soul-henkisistä biiseistä. Välillä miehellä oli innostus soittaa rankempaa rockia, mutta nyt hän on palaamassa juurilleen, takaisin soulin pariin. Klassikkorokkibiisit kuuluvat silti yhä repertuaariin.
– Marvin Gaye, Ray Charles, siinä on pari soul-artistia, joiden musiikkia tykkään taas soitella. Olenkin pyrkinyt ja uskaltanut laajentaa skaalaani, Louhela kertoo.
Paras vielä saavuttamatta
Louhela on tehnyt keikkoja jo parinkymmentä vuotta. Hän on soittanut kitaraa Samuli Edelmannin yhtyeessä kahdeksan vuoden ajan. Tätä ennen hän oli ehtinyt julkaista kaksi omaa albumiaan. Mies suhtautuu kuitenkin nöyrästi uraansa.
– Melkoista aaltoliikettähän muusikon elämä yleensä on. Tärkeää on kerätä erilaisia kokemuksia. Olen ollut vietävissä joka suuntaan, kunnes muutama vuosi sitten palasin takaisin 90-luvun alkuun, siihen omaan juttuun.
Yhtenä hienoimmista kokemuksista Louhela mainitsee Voice of Asia -kilpailun Kazakstanissa vuonna 1998, jolloin lehdistö valitsi hänet suosikikseen.
– Siellä oli ihan hurja meininki. Kolmena päivänä 25 000 ihmistä kokoontuneena seuraamaan kilpailua. Hankkivat minulle jopa henkivartijat kisan ajaksi, Louhela muistelee.
Näkyvyyttä televisiosta
Voice of Asia -kokemuksen jälkeen Louhela ei ole laulukilpailuihin osallistunut, kunnes vuodenvaihteesta mies tarttui uuteen haasteeseen, The Voice of Finland -ohjelmaan. Osallistumisen syynä oli näkyvyyden hankkiminen sekä toimiva formaatti.
– Kun ensimmäisen kerran kuulin ohjelmasta, innostuin. Ikää alkaa olla jo sen verran, ettei hirveästi uusia mahdollisuuksia ole tarjolla, tänä vuonna 40 vuotta täyttävä artisti valaisee.
– Formaatti on oivallinen, kun kisaan on otettu vain kokeneempia laulajia. Omalla tulkinnalla on kisassa suuri rooli. Yritetään mennä kisassa niin pitkälle kuin suinkin!



