Meri tulee lähemmäksi
Pääsihteeri Tienarin mukaan merellisyys teki tuloaan ja vuosi sitten, mutta nyt se on saatu mukaan hyvin kolmipäiväisen tapahtuman ohjelmistoon.
Merellisyyden päätapahtuma on 3. syyskuuta. Ensin avataan Ekmanin kokoama Puuta, tervaa ja laivoja -näyttely. Sitten on esitelmä- ja keskustelutilaisuus. Ilta päättyy Kulttuuritalo Valveella Näen purjeen korkeen kohoavan -konserttiin.
Meri tulee toki muutenkin osaksi Oulun Päiviä.
On esimerkiksi opastettu pyöräretki Varjakkaan rantaa pitkin ja Oulu-laivan risteilyjä.
Toistasataa toimijaa
Oulun Päivät järjestetään nyt jo 49. kerran.
Kaupunkifestivaali kokoaa 50 000 kävijää. Se on suurin vuosittain järjestettävä kulttuuritapahtuma Oulussa.
Oulun Päivien järjestelyihin osallistuu toista sataa yhteistyökumppania.
Pääsihteeri Ritva Tienari iloitsee yhdistysten ja muiden talkoolaisten huimaa määrää: ilman sitä Oulun Päivät olisi yksin palkkatyöntekijöiden vastuulla, eikä lopputulos olisi samanlainen kuin se nyt on.
Merellisyyden lisäksi Tienari ottaa esille useita isompia kokonaisuuksia:
Kansanmusiikkifestivaalit Volokkarit, Laulamisen ilosta -kuorokavalkadi, oululaisten tanssikoulujen näytös, Tanssia kaikille -tapahtuma.
– Ja tietysti kannattaa mainita oululaista miljöötä ja arkkitehtuuria esittelevät tapahtumat näyttelyineen, esittelykierroksineen, tutustusmiskohteineen, retkineen ja kiertoajeluineen.
Naapurien tähtikohteet
Oulun Päiviä on silti vara kehittää.
Yhden uuden mahdollisuuden tuo uuden Oulun synty vuoden 2013 alussa.
Pääsihteeri Ritva Tienari tosin sanoo, että Oulun Päivien ja lähikuntien yhteistyötä on viritelty jo ikään kuin ennakkoon.
Naapurikunnista matkailu- ja esittelykohteista kootaan tähtikohteet-luettelo, jota markkinoidaan Oulun Päivien kävijöille.
– Ja kun Oulun Päivät on läpi vuoden netissa, tähtikohteitakin markkinoidaan koko ajan.
Yhteityö on Tienarin mukaan mahdolista myös oululaisten tapahtumien, kuten musiikkivideofestivaalien kanssa.
– Oulun Päivien suuri kävijämäärä on hyvä alusta tapahtuman kuin tapahtuman markkinoimiselle.
Oulun Päivistä julkaistaan liite ensi viikon torstain Forum24:ssä.


