Melankolista metallia syksyyn
Vine tarjoaa eteeristä tunnelmaa ja koukuttavia melodioita.
– Perhosia on vatsassa sen suhteen, millaisen vastaanoton ensimmäinen pitkäsoittolevymme saa, toteaa Vesa Ranta.
Levyltä aiemmin tänä vuonna lohkaistu debyyttisinkku Out of the Wind nousi heti singlelistan kolmossijalle.
– Se oli hyvä merkki yleisön kiinnostuksesta musiikkiamme kohtaan.
Single ei anna Vesa Rannan mukaan koko kuvaa itse älppäristä.
– Albumilla musiikkimme ääripäät ovat leveällä: rankempi on rankempaa ja herkempi herkempää. Mistään kertakäyttömetallista ei ole kyse, vaan useimmat biisit vaativat muutaman kuuntelukerran ennen kuin niihin pääsee jyvälle.
Yhtye alkoi treenata esikoislevynsä biisejä viime vuoden kesällä. Ne purkitettiin tämän vuoden alussa.
– Saimme levyn valmiiksi helmikuussa, mutta ajoitimme tieten julkaisun syksyyn.
Miksi?
– Aikataulullisista syistä. Bändissämme on jäseniä jotka soittavat muissakin keikkailevissa yhtyeissä. Lisäksi siksi, että melankolinen metallimusiikkimme sopii paremmin kuunneltavaksi syyspimeillä.
Yhtyeen kappaleet ovat kitaristi Janne Markuksen käsialaa.
Kokenut viisikko
Viime vuoden keväällä perustettu The Man-Eating Tree koostuu viidestä jäsenestä. He kaikki ovat kokeneita musiikin ammattilaisia.
Vesa Rannan Sentenced-tausta tuli jo mainittua edellä.
Laulusolisti Tuomas Tuomisen aiempi bändi oli Fall of the Leafe, kitaristi Janne Markuksen Poisonblack, basisti Mikko Uusimaan Reflexion ja kosketinsoittaja Heidi Määtän Embraze.
Bändi on keikkaillut neljästi tätä ennen.
Se esiintyi muun muassa Oulun Qstockissa tämän vuoden kesällä.
– Keikoilla on ollut hyvä meininki. On ollut erikoista soittaa biisejä ihmisille, jotka eivät ole juurikaan kuulleet meitä, Vesa Ranta kiteyttää.
Vinen ilmestymisen jälkeen bändiä odottaa keikkaputki.
Startti on Oulun Club Teatrialla (1.10.) ja Helsingin Nosturissa (2.10.). Sen jälkeen yhtye suuntaa Keski-Euroopan rundille.
– Lämmittelemme keskisessä Euroopassa Tarotia, joka on pitkän linjan kotimainen metalliyhtye. Kolmen viikon aikana (24.10.–10.11.) meillä on yhteensä 14 keikkaa kahdeksassa eri maassa.
The Man-Eating Tree katsoo jo tulevaisuuteen ja uutta levyä onkin tarkoitus työstää jo ensi vuonna.
– Uusia biisejä on jo aika paljon valmiina. Myös keikkakokemuksia on tarkoitus kerätä jatkossa lisää niin meillä kuin muuallakin.


