Kulkuri Amerikan malliin
Ensin oli muusikkosielu Lauri Niemimaa. Kun nimi kääntyi englanniksi, syntyi Larry Peninsula.
– Rupesin tekemään Larry-musaa nauhalle viitisen vuotta sitten, aloittaa 25-vuotias oululaismuusikko, jolta ilmestyy pian esikoislevy.
Nuorimies ei valinnut tyylikseen heviä, popista puhumattakaan.
Hän tarttui näillä leveyksillä harvoin soivaan genreen: kantriin (sorry, Larry, sanan suomenkielinen asu).
– Tykkään kantrin instrumentaalisesta keveydestä, mutta ennen kaikkea se on minulle elämäntapa.
Larryn musiikillinen alkukoti ja sielunmaisema löytyy Amerikasta.
– Amerikkaan yhdistyvät vapaus ja reissaaminen. Matkustan aina yksin ja rakastan jutella tuntemattomille. Amerikassa se on ok, mutta täällä ihmiset hätkähtävät sellaista tuttavallisuutta.
Larry on omien polkujensa tallaaja, jossa on aimo ripaus Hobo Billiä.
– Kuljen ja elän tätä päivää. Varmasti hyppään vielä tavarajunan vaunuunkin, Larry nauraa.
Valtameren taakse hän on lentänyt kolmesti: vuosina 2007, 2008 ja 2011.
Toisella matkallaan hän tapasi sikäläisen YouTube-tuttavansa. Kolmannella käynnillään hän soitteli tämän kantribändin kiertueella Pennsylvaniassa.
– Myös New Orleans, Memphis ja Nashville ovat tulleet tutuiksi. Viimeksi mainittu on kantrin mekka. Soitto soi honky-tonk-baareissa aamusta yöhön, Larry hymyilee – mielessään jo seuraava reissu.
Willie on ikoni
Larry Peninsula pitää levyjulkkarit Vanhalla Paloasemalla perjantai-iltana 27. tammikuuta.
Kyseessä on debyytti-EP Vagabond. Kaikki levyn kappaleet ovat Larryn käsialaa. Hän itse myös laulaa ja soittaa kaikki instrumentit.
Vagabond-kappaleesta tehtiin myös musiikkivideo. Sitä voi käydä kurkkaamassa Larryn kotisivuilla.
Levyn tuotti ja äänitti oululainen Matti ”Wattimatti” Niemi Toivoniemen Äänisaunassa kesä-joulukuussa.
– Omia kappaleita on kasassa yli sata. Keikoilla soitan myös muun muassa Elviksen ja Johnny Cashin biisejä.
Esikuvista ykkönen on Willie Nelson.
– Ihailen hänen uskottavuuttaan, musiikillista tajuaan ja persoonallista laulutyyliään.
– Dale Watson on viime vuoden tuttavuus, aito honky-tonk-mies. Lähetin hänelle demoni, ja ilokseni mies vastasi tykkäävänsä siitä.
Puritaaniksi kantrimieheksi Larrysta ei ole, sillä hänen musiikkimakunsa sulattaa myös muun muassa Eaglesin ja Bruce Springsteenin tuotannon.
Soundimaailmakin on tätä päivää. Larry ei yritäkään palata esimerkiksi autenttiseen Jimmie Rodgersin (1897–1933) tyyliin.
– Western swingistä tykkään enemmän ja enemmän.
Ennen levyjulkkareita Larrya voi kuulla Petrellin Saluunan Country & Western -karkeloissa 21. tammikuuta, jolloin hän musisoi Masa & The Ferkusonsin riveissä.



