Virhe: Ei yhteyttä tunnuksella tiedotteet_f24@forum24.fi.
Uutiset » Jokivarsi olohuoneena
Videotiedostoa ei löydy
Plusmark: Soita ja anna kassakoneesi kilistä!

Jokivarsi olohuoneena

21.09.2010 klo 09:08

Taisto Niskavaaralle ja Paavo Kestihelille kalastuksessa saalis ei ole pääasia.
Taisto Niskavaaralle ja Paavo Kestihelille kalastuksessa saalis ei ole pääasia.

On harvinaisen lämmin syyskuinen iltapäivä. Aurinko luo veteen oman siltansa. Joella lipuu muutama kalastajavene, ja vastarannalla heitellään uistimia.
Rannansuuntaista pyörätietä pitkin vilahtelee pyöräilijöitä.
Kaksi hyväntuulista kalastajaa puuhastelee punaisen veneen ympärillä Oulujoen ja Koskitien välisellä rannalla. Miesten nimettömänä pysyttelevä tuttava puhuttelee heitä kuningaskalastajiksi, mutta kalastajat itse naureskelevat tittelille.
Taisto Niskavaaralle ja Paavo Kestihelille kalastus on ollut lapsuudesta asti rakas harrastus.
– Jokivarsi on olohuoneeni. Varsin iso sellainen, hymyilee Niskavaara.
– Rauhallinenkin tämä oli ennen kuin tuo pyörätie rakennettiin.
Jokivarteen on helppo tulla kalastamaan. Se on lähellä ja halpa.
Kestiheli käy kalassa kolme-neljä kertaa viikossa. Eilen hän kalasteli kuutisen tuntia, eikä sen vuoksi tänään aio vesille. Joen yläjuoksulta irtoaa näihin aikoihin heinää, joka häiritsee kalastamista.
– Taisto käy useammin, kalamies naureskelee.

Taimen pääkala


Niskavaaralle ja Kestihelille taimen on pääkala ja himoittu saalis. Kun tuuri käy, nousee lohta. Lisäksi Koskitien rannasta saa ainakin siikaa ja ahventa.
Taimenta pyydetään vetouistelulla soutamalla.
Taimen on kaverusten mukaan paikallinen kala, koska se pysyy lähivesissä, eikä matkusta tuhatta kilometriä kuten lohi.
 – Tänään lähti säynävää, kertoo Niskavaara.
Kalaonni on suhteellista ja paranee, mitä pidemmälle syksyä mennään. Lohi on vielä syyskuun puolenvälin kieppeillä haittana, kun yritetään pyytää taimenta.
– Toisina päivinä nousee paljon kalaa, toisina ei yhtään, kalamiehet jutustelevat.
Hylkeet ovat haittana kalastukselle. Toisaalta kalastajat antavat kilpailijoilleen ainakin osittain anteeksi:
– Kyllä hylkeillä on enemmän oikeus kalastaa kuin meillä. Niiden suku on kalastanut aika paljon pidempään kuin me.
Kalastus on Niskavaaralle ja Kestihelille lähinnä liikuntaa.
– Kala ei ole enää se pääasia. Joskus aikaisemmin saalis oli tärkeä, kuvaa Niskavaara.
– On ainakin jokin paikka, johon tulla. Eikä se ole se paikallinen ravintola.
Rannassa myös sosiaalisen kanssakäymisen tarve tulee hoidettua, kun jutustelee toisten kalastajien kanssa.

Sata kalastajaa


Vastarannalta lähestyy kalastusvene. Matalalta paistavaa aurinkoa vasten se näkyy pelkkänä mustana silhuettina.
Niskavaaralle soutaja on tuttu, ja hän auttaa veneen rantaan.
Esa Knuutinen, esittäytyy paikalle saapunut kalastaja.
Lähes joka päivä ja melkein läpi talven Tuiran rannassa kalastamassa käyviä on Niskavaaran mukaan parisenkymmentä henkeä. Yhteensä ympyrässä on suunnilleen sata kalastajaa.
Ensi kuussa tulee siikaa ja siian pilkkijät.
Luvassa on noin kolme–neljäkymmentä venettä lisää. Silloin vedessä tulee jo ahdasta.




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.