Huumoria pitää löytyä
Se karkasi kuin mopo käsistä.
Näin aloittaa Vuoden isäksi valittu 55-vuotias moottoripyörämies Seppo Äijälä, jonka kotona kasvaa viisi 7–12-vuotiasta poikaa.
– Ne kaikki ovat meidän poikia, vaikka olemme vaimoni Lean (Nikula) kanssa biologisia vanhempia vain Olli-Veikolle.
Esikoinen, Anssi, on jo maailmalla.
Äijälä palaa mopovertaukseen ja kertoo, että alkujaan he halusivat iltatähdelleen kaverin ja hakeutuivat siksi sijaisvanhempien koulutukseen.
– Odottelimme puolitoista vuotta, kunnes meille tarjottiin poikavauvaa. Olli-Veikko oli tuolloin reilut kaksivuotias.
Sen jälkeen lastensuojelusta otettiin yhteyttä tasaiseen tahtiin. Aluksi oli tarvetta tukiperheelle, kohta jo sijoitukselle.
Viikonloppujen ja lomien tukipojasta tuli vakituinen perheenjäsen.
– Ajattelimme, että lapsiluku on nyt täynnä. Mutta viime tammikuussa taas kysyttiin, voisimmeko ottaa perheeseemme pikkupojan lastenkodista.
Vielä senkin jälkeen katras kasvoi. Viimeisin tulokas on Olli-Veikon kanssa samanikäinen jo ennestään tuttu tukipoika.
Omakotitalossa Myllyojalla asuu nyt seitsenhenkinen perhe, jolla on kuusi eri sukunimeä.
– Minua sanotaan iskäksi ja Sepoksi. Leaa pojat kutsuvat mammaksi, Äijälä kertoo.
Haaste ja rikkaus
Vuoden isän titteli tuntuu Äijälästä hyvältä, mutta elämää se ei ole muuttanut.
– Jokainen voi olla omalla tavallaan Vuoden isä. Minulle sattui voittoarpa tällä kertaa.
Paineita hän ei tittelistään ole ottanut. Mikään malli-isä hän ei koe olevansa, vaan ”ihan tavallinen isä, joka pyrkii antamaan pojilleen paljon aikaa”.
Äijälä korostaa, että läsnäolo on kaikkein tärkeintä isyydessä.
– Se, että on tarvittaessa saatavilla tai ainakin tavoitettavissa.
Yhdessä touhuaminen onkin tämän perheen juttu.
– Lisäksi yritän olla jokaisen kanssa kahden kesken, poissa porukasta. Haastavinta ja samalla rikkainta isänä olemisessa on nähdä lapset yksilöinä. Ei heitä voi sulloa yhteen muottiin.
Äijälä tunnustautuu empaattiseksi. Sellaiseksi ihmiseksi, joka elää vahvasti mukana ja ajattelee, miltä toisesta tuntuu.
– Minullekin tulee paha olo, jos lapsella on mieli maassa. Toisaalta jo pienet onnistumiset tuntuvat mahtavilta, puhumattakaan siitä riemusta, joka syntyy esimerkiksi lapsen oppiessa lukemaan.
Jokapäiväinen elämä on sitä, että hän iloitsee lastensa kanssa ja kulkee heidän rinnallaan pettymysten kohdatessa.
– Isossa perheessä on löydyttävä huumoria. Olemme aika avarakatseisia ja meillä nauretaan paljon, myös aivan pienille asioille, Äijälä kertoo.
Mamma määrää
Äijälä tuntee sielujen sympatiaa poikiinsa, sillä hänelläkin on sijaislapsitausta.
– Isäni kuoli, kun olin vauva. Ensimmäiset vuodet asuin isovanhempieni kanssa, sillä äitini elämäntilanne oli aluksi sellainen, ettei hän voinut ottaa minua luokseen.
Koetko koskaan riittämättömyyttä isänä?
– Joskus on nostettava kädet pystyyn. Siinä vaiheessa Lea tulee apuun. Hän on todella taitava ratkomaan konflikteja.
Pomottamisen sijaan suuressa perheessä liputetaan tasa-arvoa, vaikka pojat sanovatkin, että talossa määrää mamma. Kotityöt jaetaan kykyjen ja vähän mieltymystenkin mukaan.
Jompi kumpi vanhemmista vie lapset kouluun ja hakee heidät. Olli-Veikko haluaa kuntoilla ja pyöräilee koulumatkat.
– Olen päivätöissä rakennusvalvojana Oulu–Seinäjoki-rataosuudella. Lea on ollut opintovapaalla ja on palaamassa töihin.
Kalenteri on kovassa käytössä. Lukuisten harrastusten lisäksi siihen on sovitettava muun muassa sijaislasten käynnit sukulaistensa luona.
– Syksyisin vietämme Lean kanssa parisuhdelomaa. On pakko unohtaa kotiasiat hetkeksi, sillä muuten pälli räjähtää.
Koko perheen kanssa pelataan pesä- ja jalkapalloa, mökkeillään ja matkustellaan. Viime kesänä kierrettiin autolla Pohjois-Norjaa.
– Olen koko ikäni harrastanut moottoripyöriä ja reissannut paljon. Toivottavasti matkustusinnostus tarttuu myös poikiin, miettii entinen kilpa-ajaja.
Pysyvä koti
Perhe on ottanut avosylin vastaan kaikki lapset, joita sille lastensuojelusta on tarjottu.
Yksikään ei ole sen jälkeen joutunut vaihtamaan kotia.
– Pojat kasvavat meillä aikuisiksi, Äijälä uskoo.
Lasten kanssa on juteltu siitä, miksi he ovat sijaisperheessä.
– Poikien yhteys heidän omiin sukulaisiinsa ei ole katkennut. Myös meidän ja lasten vanhempien välit ovat avoimet ja hyvät, Äijälä sanoo.
Yhteistyö lastensuojelun kanssa on ollut rakentavaa.
– Mietimme yhdessä aina lapsen parasta. Meillä on todella hyvä sosiaalityöntekijä, jolta saamme tarvittaessa tukea.
Äijälää huolettaa huostaanottojen lisääntyminen ja lasten kohtaama välinpitämättömyys.
– On surullista, että esimerkiksi erotilanteessa voi käydä niin, ettei lapsi kelpaa kummallekaan vanhemmalle eikä sukulaisille.
Mistä Vuoden isä unelmoi?
– Tällä hetkellä siitä, että pitkään kestänyt taloremontti saadaan tehtyä.
– Tulevaisuudelta toivon, että pojat löytäisivät paikkansa maailmasta ja saisivat kokea itsensä tärkeiksi. Että heistä kasvaisi onnellisia ja yhteiskuntakelpoisia, Äijälä vastaa.
Kirjoita kommentti
