Yksi oli joukosta poissa
Toimittajat Pirjo Auvinen ja Petri Kejonen tenttasivat presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen alla tv:ssä kaikki kahdeksan ehdokasta.
Tentin lopuksi ehdokkaat saivat nimetä kolme mieleisintä talouspoliittista neuvonantajaansa.
Nimiä tuli pitkä liuta, mutta yksi oli joukosta poissa: Raimo Sailas.
Valtiovarainministeriön valtiosihteeri ei kelvannut edes Paavo Lipposelle, Sauli Niinistölle tai Pekka Haavistolle vaikka on ollut jokaisen työtoveri, erityisesti Lipposen ykköshallituksen aikaan 1995–99.
Kolmikolla oli nyt ilmeinen tarve kiertää Sailas kaukaa, sillä hän on edustanut näkyvästi sitä talousoppia, jota uusliberalismiksi kutsutaan ja joka on nykyisen talouskriisin oikea isä.
Monelle suomalaiselle Sailas on synonyymi hyvin tuhmalle sanalle.
On ymmärrettävää, että ehdokkaita kohtasi tässä nimenomaisessa asiassa äkillinen dementia.
Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tuloksista ehti kulua kuitenkin vain vajaa vuorokausi, kun Raimo Sailas jo vaati tv:ssä lisää leikkauksia ja veronkorotuksia.
Kumpikaan presidentinvaalien finalisteista ei ainakaan tuoreeltaan kommentoinut uusia ukaaseja.
Presidentinvaalien finaalissa on vastakkain kaksi porvaria, toinen kuuleman mukaan liberaali ja toinen konservatiivi.
Vaikka talouspolitiikka ei presidentin tehtäviin kuulukaan, Niinistön ja Haaviston olettaisi ottavan kantaa talouteen oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolustamisen näkökulmasta.
Molemmilta finalisteilta olisi kohtuullista kuulla myös näkemyksiä siitä, pitäisikö uusliberalismi korjata vai korvata.
Amerikkalaisen Milton Friedmanin uusliberalistisen opin keskeisiä ajatuksia on, että antamalla rikkaiden rikastua mahdollisimman vapaasti myös köyhille tippuu murusia.
Moinen huuhaa ei ole pitänyt paikkaansa edes opin synnyinmaassa Yhdysvalloissa.
