Virhe: Ei yhteyttä tunnuksella tiedotteet_f24@forum24.fi.
Kolumnit » Ánnán dánnán
Videotiedostoa ei löydy
Plusmark: Soita ja anna kassakoneesi kilistä!

Ánnán dánnán

01.02.2012 klo 14:54

Saamelaisten kansallispäivää vietetään 6. helmikuuta.
Lorukerho Ánnán dánnán ottaa varaslähdön juhlaan ja kokoontuu ensimmäisen kerran Valveen sanataidevintillä lauantaina 4. helmikuuta.
Kerhossa opetellaan muun muassa perinteisiä ja uusia loruja, leikkejä, joikuja ja kertomuksia.
Kerhoon nimi on entten tentten -tyylinen hokema auringon tyttärien ja poikien lorusta.
Vetäjät – Oulu Sámit ja Valveen sanataidekoulu – tietävät, että tilausta saamelaiselle koko perheen harrastukselle on muuallakin kuin varsinaisilla saamelaisalueilla.

Näppituntuma on, että Oulussa ja lähikunnissa asuu 700–800 saamelaista ja koko Suomessa reilut 9 000. Kaikkiaan heitä arvioidaan olevan yli 75 000.
Saamelaiset ovat yksi kansa neljässä valtiossa. Kyseessä on Pohjoismaiden ainoa alkuperäiskansa.
Suomessa puhutaan kolmea saamen kymmenestä tunnetusta kielimuodosta.
Puhutuin on pohjoissaame. Kaksi muuta Suomessa puhuttavaa ovat inarin- ja koltansaame, jotka luokitellaan vakavasti uhanalaisiksi kieliksi.
Oulustakin löytyy inarinsaamen taitajia.
Oma kieli on osa ihmisyyttä, syvimpien tunteiden ja ajattelun väline. Korvaamaton aarrearkku, täynnä sukupovien takaista tietoa ja kokemusta.
Se on avain koko kulttuuriin.

Oulun yliopisto on pantu paljon vartijaksi.
Sen Giellagas-instituutilla on valtakunnallinen vastuu saamen kielen ja saamelaisen kulttuurin ylimmästä opetuksesta ja tutkimuksesta Suomessa.
Saamelaisten kansallispäiväkin painettiin almanakkaan Oulun yliopiston rehtorin Lauri Lajusen ehdotuksesta.
Marraskuussa vietetään ruotsalaisuuden päivää. Sen kunniaksi vedetään tankoon Suomen lippu.
Sen sijaan saamelaisten kansallispäivä ei ole yleinen liputuspäivä suomalaisille, toisin kuin saamelaisille. Ánnán dánnán... miksi ei?




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.