Vuohenjuustoista lohta ja perunaa
Tänään laitan teille ohjeen maukkaasta uuniruoasta. Pääraaka-aineina ovat perunat ja lohi.
Mahtavaa makua ruokaan saadaan myös vuohenjuustosta eli Chevrestä.
Ruoka on helppo tehdä ja maistuu todella hyvin etikkaan säilöttyjen vihannesten kera. Myös tuoreista vihanneksista tehty salaatti sopii hyvin lisukkeeksi.
Nyt uuni lämpenemään ja perunateatteri pystyyn!
Resepti
700g perunoita viipaleina
2 salottisipulia
2 dl ranskankermaa
mustapippuria
ripaus suolaa
4 kpl lohta perhosiksi leikattuna
1 lime
4 paksua viipaletta vuohenjuustoa
Valmistusohje
Kuori perunat ja leikkaa ne viipaleiksi. Suikaloi sipuli joukkoon. Mausta, sekoita ranskankerma joukkoon ja laita voidellulle tai leivinpaperilla peitetylle uunipellille.
Paista 225 asteessa noin 15–20 minuuttia.
Nosta etukäteen maustetut ja limenmehulla marinoidut lohipalat perunoiden päälle ja kunkin lohipalan päälle vuohenjuustosiivu. Laita takaisin uuniin ja paista vielä noin 10 minuuttia.



